Tämä pyörästötyyppi ei ole koskaan ollut merkittävässä asemassa rautateillä ja sikäli on mielenkiintoista, että Valtionrautateillä on ollut kaksi veturisarjaa tällä pyörästöllä. Lukumääräisesti eniten niitä on kuitenkin ollut Englannissa, jossa 0–6–2T-vetureita käytettiin lyhyen matkan tavarajunissa ja raskaissa paikallisjunissa. Tyypillinen esimerkki edellisestä on Etelä-Walesin kaivosalue, jossa kaivoksilta johti 10–30 km:n ratoja rannikolle satamiin ja tehtaisiin. Siellä merkittävimmät sarjat olivat GNR/LNER N1, N2 (107 veturia) ja N7 (134 veturia). Englantilaiset veturit olivat sikäläiseen tyyliin varustettu sisäpuolisin sylinterein, mikä antoi niille hyvät kulkuominaisuudet ilman johtoakseliakin.
VR:n tarvitessa L1-sarjalle tehokkaampaa seuraajaa se samalla suurensi uuden veturin polttoainetiloja saaden D1-vaihtoveturin, jota saattoi tarvittaessa käyttää myös linja-ajossa. Veturihistorian kannalta on harmillista, että veturin sarjamerkki D1 oli jo aiemmin ollut käytössä täysin toisenlaisella veturityypillä. Toisen maailmansodan jälkeen VR sai ostaa edullisesti amerikkalaisten ylijäämävarastosta kolmiakselisia satulatankkivetureita. Ne olivat epäkäytännöllisen raskaita Suomen oloihin ja niiden akselipainoa laskettiin ensin rajoittamalla vesitilaa ja lopuksi muuttamalla veturit D1/Vr2-sarjan kaltaisiksi lisäämällä niihin laahusteli. Alkuperäiset 0–6–2T-veturit olivat käytössä höyryveturikauden loppuun saakka ja yksi sarjan vetureista oli viimeinen normaalissa työssä ollut höyryveturi. Amerikkalaisperäiset veturit poistettiin käytöstä muutamaa vuotta aiemmin.
The VR operated two classes of 0–6–2Ts into the 1970s, somewhat unusually as this wheel arrangement was not particularly common in Continental Europe. It did, however, find fairly widespread use in Britain and its colonies
where numerous inside-cylinder examples could be found working intensive suburban services in London or short-haul freight trains in South Wales.
When the VR needed more effective shunting locomotives to replace L1 class 0–6–0Ts on heavy shunting, it increased fuel capacity by adding an axle under the bunker. The locomotive could thus be used even on line duties though
in practise this was rare. Unfortunately, the VR caused some confusion by designating these new locos D1, a classification previously used for two Schwartzkopff-built 2–4–0 engines obtained in 1875.
After the Second World War the VR had the opportunity to buy some US-built 0–6–0STs on favourable terms. However, they were too heavy for Finnish conditions and in the early 1950s the VR rebuilt them with a rear carrying axle to make them similar to Vr2s. The original Vr2s were in use until the end of steam traction in Finland and one of them was the last steam locomotive actually in service on 1 October 1975. The US-built Vr5s were withdrawn only a few years earlier.
