”Veturiystävä”
Ilmoitan täten ”virallisesti”, että perustava kokouksemme pidetään Helsingissä keskiviikkona tämän kuun 30:nä päivänä kello 11 Fazerin Konditorian kabinetissa Keskuskatu 6:ssa 2. kerros City Centerissä.
Tämän jokaiselle jäsenelle osoitetun kutsun mukana ”muistutus” sääntö- ja nimiehdotuksista.


Kesäisin tervehdyksin
Arne Boström

Perustavaan kokoukseen osallistui 13 henkeä, jotka liittyivät uuden seuran jäseniksi. He saivat jäsennumerot seuraavassa järjestyksessä: Arne Boström, Jouni Kariluoto, Mikko Alameri, Tapio Eonsuu, Eljas Pölhö, Tapani Kilpinen, Mikko Lumio, Carl-Gustaf Lilja, Tuomas Lehtonen, Pauli Söderholm, Tapio Keränen, Ilkka Hovi, Christer Englund ja Iiro Hirvensalo. Kutsun sai myös rautatiemuseossa pienoisrautatieta hoitava Juhani Jääskeläinen, joka ei päässyt perustavaan kokoukseen, mutta sai jäsennumeron 9. Seuran nimeksi tuli Veturien Ystävät ry (VYry) ja itseoikeutetuksi puheenjohtajaksi Arne Boström. Seuran perustamisesta kirjoitti Helsingin Sanomat 15.10.1967:

Vanhojen vetureiden muisto säilytetään

Useimmat ainakin vanhemman polven miespuolisista kansalaisista ovat poikavuosinaan uneksineet veturinkuljettajan urasta. Ihanteet muuttuvat tietenkin aikojen kuluessa, mutta joskus saattaa innostus ja harrastus säilyä, vaikka asianomainen valitseekin kokonaan toisen elämänuran. Maassamme löytyy joukko henkilöitä, jotka ovat säilyttäneet kiinnostuksen vetureihin koko ikänsä ja joiden harrastuspiiriin kuluu vanhojen vetureiden – nimenomaan höyryvetureiden – tutkiminen ja tuntemus.

Vastaavasta asiasta innostuneita on muualla maailmassa runsaasti ja ainakin USA:ssa ja Englannissa heillä on omat yhdistyksensä. Nyt on myös Suomessa perustettu tämän harrastusalan itselleen omaksuneitten yhdistys. Se sai perustavassa kokouksesa 30.8. nimen Veturien Ystävät, johon aluksi liittyi tusinan verran jäseniä, mutta lisää on tullut ja kaikki uudet asianharrastajat otetaan kiitollisuudella vastaan.
Mukana olevista on vain yksi ollut rautateiden palveluksessa. Muut ovat eri aloilta, joukossa arkkitehti, kansakoulunopettaja sekä opiskelijoita ja koululaisia. Jäsenten iät vaihtelevat 15-70 vuoteen ja koko toiminnan sieluna on eläkkeellä oleva 66-vuotias varastopäällikkö Arne Boström.

– Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää jäsentensä harrastusta rautatiekalustoa, erityisesti vetureita kohtaan, kerätä ja tallettaa niihin liittyvää asiatietoa sekä valokuvia, kertoo varastopäällikkö Arne Boström, jonka omassa kokoelmassa on kuvat noin 150 Suomessa käytetystä höyryveturimallista. Niitä on ollut kaikkiaan noin 180, joten kokoelma kaipaa vielä hieman täydennystä, jonka saaminen harvinaisuuksista kyseenollen on aika vaikeaa.

Varastopäällikkö Boström ei itse ollut rautateiden palveluksessa, mutta hänen isänsä toimi komennusmestarina Helsingin asemalla, veli on parhaillaan hoitamassa rautatiemuseota ja sisar – Yleisradion pirteä levypakinoitsija Cay Idström – on hänkin ollut jonkin aikaa rautateillä.

– Olisin perustanut tämän yhdistyksen jo aikaisemmin, mutten kiireiltäni ehtinyt, jatkaa Boström, joka toivoo myös kaikkien asiaan kiinnostuneiden – olkootpa nämä rautatieläisiä tai sen ulkopuolella olevia – liittyvän yhdistykseen, josta lähempiä tietoja saa häneltä itseltään sekä puhelimella, että kirjeitse.

Uutisen yhteydessä oli kuvat Arne Boströmistä ja Tk3-veturista.

Toiminta käynnistyi

Heti VYry:n toisessa kokouksessa syksyllä 1967 liittyi lisää jäseniä. Jäsennumerosta 15 alkaen liittyivät jäseniksi Erkki Nuutio, Erik Lindholm, Pekka Honkanen, Johan Seligmann, Juhani Valanto, Martti Hongisto, Kimmo Halonen, Karl Granholm, Raimo Helomaa, Aimo Hyvärinen ja Juhani Katajisto. Jäsenluettelossa oli syksyllä 1968 jo 50 jäsentä. Joulukuun alussa vuonna 1971 oli jäsenmäärä 158.

Arne Boström toimi seuran puheenjohtajana kaksi vuotta. Syksyllä 1969 hän kieltäytyi jatkamasta ja ”vanhan herran” tilalle valittiin puheenjohtajaksi Raimo Helomaa, joka toimi puheenjohtajana vuoteen 1972 saakka. Arne Boström valittiin seuran kunniajäseneksi yhdessä insinööri Ahti Haapakosken ja veturimestari Taisto Honkasalon kanssa.

Tammikuun 10. pnä 1972 tuli odottamaton suruviesti: Arne Boström oli poissa. Raimo Helomaa kirjoitti helmikuussa 1972 Resiinassa mm:

”Sinä olet jättänyt meille perinnöksi rakkaimman harrastuksesi – höyryvetureiden – hengen. Se on velvoitus, jonka olet meille antanut ja se on velvoitus, jota meidän on vaalittava. Työsi ja ajatuksesi elävät.”

 

VYry:n toiminta

Seuran toiminta käsitti kerhoiltoja ja retkiä. Ensimmäinen retki tehtiin 28.9.1968 Kaipiaisiin, missä säilytettiin VR:n museovetureita. Se päätettiin tehdä bussilla. Retkeä edelsi vilkas keskustelu siitä, oliko sopivaa, että rautatiehistoriaa harrastava seura tekee retken bussilla. Retki onnistui hyvin. Liikennöitsijä jopa palautti myöhemmin osan sovitusta maksusta ”kun porukka käyttäytyi niin siististi, eikä tullut siivouskuluja”.

Huhtikuussa 1970 mentiin omilla vaunuilla (Eis + A 91) Lahteen ja sieltä Vr5-veturin 1411 vedolla reitti Lahti-Vesijärvi-Lahti-Mukkula-Lahti. Seuraavana vuonna tehtiin kaksi retkeä, joissa molemmissa oli osan matkaa vetokalustona höyryveturi. Kevätretki suunniteltiin ensin Kouvolasta Haminaan Vr3-veturilla 756, mutta kun veturi siirrettiin Pieksämäelle, päätettiin mennä uudelleen Kaipiaisiin. Välillä Kouvola-Kaipiainen-Kouvola oli veturina Vr1 nro 670.

Toinen retki tehtiin Pr1-veturin 771 vetämänä Riihimäeltä Valkeakoskelle. Tämän jälkeen ei leveäraidehöyryvedolla tehty retkiä ennenkuin SRHS:n 30-vuotisjuhlavuonna 1997.

 

Klikkaa kuvagalleriaa!

Veturien hankinta

VYry:n alkuaikojen toimintaa leimasi pyrkimys oman veturin hankintaan. Sitä ajoi puheenjohtaja Arne Boström. Ensin haviteltiin Enqvist-yhtiön G9-tyyppistä veturia Tampereelta, mutta se ehdittin romuttaa. VR:ltä ei veturia anomuksesta huolimatta saatu, mutta puheenjohtajan sinnikkyys palkittiin; Kymi Oy ilmoitti helmikuussa 1969 lahjoittavansa Hyvinkään-Karkkilan Rautatien veturin nro 5. Myöhemmin ostettiin Högforsin tehtailta kaksi vaunua (jäsenet ostivat toisen vaunun). Kalusto siirrettiin Jokioisten Rautatielle Forssaan. Veturin ja vaunujen kunnostus aloitettiin talkoovoimin vuonna 1970. Toiminnasta vastasi VYry:n kapearaidetoimikunta, johon kuuluivat Eljas Pölhö, Kari Tuomola, Vesa Venho ja Kaj Berggren. Elokuun 21. pnä 1971 oltiin niin pitkällä, että talkoovoimin kunnostettu museojuna aloitti liikenteen. Liikennettä jatkettiin syksyyn 1971.

Veturilahjoituksella oli huomattava merkitys koko seuran myöhempään kehitykseen. Voimakkaasti virinnyt kapearaideharrastus johti 26.11.1971 uuden yhdistyksen perustamiseen. Se sai nimeksi Museorautatie Forssa-Humppila ry (MFH). Seuran puheenjohtaja Mikko Alameri kirjoitti helmikuussa 1972 ilmestyneessä Resiina-lehdessä:

”Eräs kysymys, joka on varmasti askarruttanut mieliä, on Museorautatien erottaminen omaksi yksikökseen Veturien Ystävät ry:stä. Heti alkuun muistettakoon nyt jo poismenneen emäyhdistyksen perustajan ja kunniapuheenjohtaja Arne Boströmin ajatus Veturien Ystävät ry:stä, jonka tulee olla aatteellinen pääjärjestö maassamme ja joka aikaa myöten saa paikallisia erikoistehtäviä varten perustettuja sivuyhdistyksiä, mitkä yhteistyössä ja -ymmärryksessä pääjärjestän kanssa huolehtivat omasta alueestaan tai tehtäväkentästään ja kehittävät toimintaansa ottaen koko ajan huomioon pääasian: rautatieharrastuksen levittämisen ja syventämisen Suomessa”.

Uuteen yhdistykseen liittyi aluksi runsaasti Veturien Ystävät ry:n jäseniä. Kesäkuun 1972 jäsenluettelossa oli 33 jäsentä, joista 30 oli myös Veturien Ystävät ry:n jäseniä. Kun Veturien Ystävät ry:n säännöt kielsivät liiketoiminnan harjoittamisen, mitä museoliikenteen harjoittamisen katsottiin olevan, päätettiin seuran kalusto lahjoittaa MFH:lle vuonna 1972.

 

Resiina-lehden synty

Pari vuotta seuran perustamisen jälkeen 23.6.1969 ilmestyi Eljas Pölhön toimesta ensimmäinen Resiina-lehti. Siitä tuli vähitellen yhteinen foorumi alan harrastajille. Kun seuran jäsenistössä alkoi ennen pitkää kuulua napinaa siitä, että Eljas Pölhö ansaitsee yhteisellä harrastajalehdellä, päätti hän kolme vuotta sitä toimitettuaan luovuttaa lehden Veturien Ystävät ry:lle. Kauppahinta oli 1 mk. Todellisuudessa lehti oli tuottanut Eljakselle pelkkiä kuluja, joten huoli rikastumisesta oli ennenaikainen. Lehdestä tuli VYry:n ja MHF:n jäsenlehti.

Resiinaa toimitti Eljas Pölhön jälkeen ensin Hannu Haaki (3 numeroa), sitten Raimo Helomaa / Jukka Nurminen (1 numero) ja Pauli Söderholm (14 numeroa). Vuosina 1975-77 olivat toimittajina Matti Bergström yhdessä Mikko Alameren kanssa ja vuosina 1977-85 toimitti lehteä Matti Bergström yksin.

 

VY ry:n muu toiminta

Veturihavaintojen kirjaaminen ja lähettäminen seuran sihteerille oli alkuaikoina vilkasta. Elettiin aikaa, joloin höyryveturit olivat väistymässä ja niitä näki yhä harvemmin liikenteessä. Kylmänä niitä seisoi ympäri Suomea. Aktiivisimpia havaintojen tekijöitä olivat Sakari K Salo, Jarmo Tomperi, Pekka Sunila, Mikko Alameri, Olavi Kilpiö, Reijo Lehtinen, Arto Valkonen, Hannu Vapaa, Timo-Pekka Lange, Jorma Rauhala ja Pekka Viitamäki.

Veturien Ystävät ry:n puheenjohtajina toimivat Arne Boströmin ja Raimo Helomaan jälkeen Reino Kalliomäki (1973-74) ja Matti Bergström (1975). VYry:n johtokuntaan ovat kuuluneet mm. Juhani Valanto, Iiro Hirvensalo, Hannu Haaki, Vesa Venho, Tuomas Lehtonen, Karl Granholm, Eljas Pölhö, Tapani Kilpinen, Tapio Eonsuu, Erkki Nuutio, Pauli Söderholm, Jarmo Tomperi, Pekka Honkanen, Taisto Honkasalo, Halvdan Ström, Reino Kalliomäki ja Kalevi Taavitsainen.

 

Suomen Rautatiehistoriallinen Seura ry 1975-

Höyryvetoisen liikenteen vähentyessä VR:llä ja sen kokonaan loputtua vuonna 1975, meni Veturien Ystävät ry:n toiminnalta tavallaan pohja pois. Höyryvetureita saattoi tosin käydä kuvaamassa kylminä ratapihoilla tai romuttamoissa, mutta toiminta ei enää kiehtonut samalla tavoin kuin aikaisemmin. Myös voimakkaasti virinnyt kapearaidetoiminta oli sekin kohdannut huomattavan takaiskun. Suurin osa Forssan-Humppilan radasta purettiin. Museorautatie Forssa-Humppila ry yritti pitää hengissä jäljelle jäänyttä Jokioisten-Minkiön kuuden kilometrin rataosaa.

Museorautatie tarjosi jäsenkunnalleen kuitenkin konkreettista toimintaa, mitä Veturien Ystävät ry ei enää tehnyt. Toiminnan painopiste siirtyi yhä voimaakkaammin kapearaideharastukseen. Samalla se merkitsi Veturien Ystävät ry:n jäsenkunnan kasvun tyrehtymistä ja jäsenistä alkoikin ennen pitkää supistua. Jotain oli pakko tehdä nopeasti. Matti Bergströmin puheenjohtajakaudella toteutettiin oikea ratkaisu, kun nimi muutettiin Suomen Rautatiehistoriallinen Seura ry:ksi (SRHS) vuonna 1975. Samalla uudistettiin säännöt käsittämään koko rautatiehistorian ja rautatieharrastuksen harrastuskentän.

SRHS:n alkutaipaleella jatkui jäsenkunnan supistuminen. Vuonna 1974 oli jäseniä enää 119 ja 1978 jo alle sadan eli 90. Vuonna 1984 oli jäsenmäärä jälleen noussut yli sadan, ollen 116. Toiminta käsitti lähinnä Resiina-lehden toimittamista ja kerhoiltoja, joinakin vuosina vain pakolliset syys- ja kevätkokoukset. Silloin tällöin oli Resiina-lehdessä seuran palsta, joka osoitti, että SRHS oli edelleenkin elossa. MRY:n piirissä toimiva kapearaidetoiminta ja kirjoitukset kapearaiteisista radoista täyttivät ennen pitkää koko Resiinan.
Resiina-lehtikin supistui sivumäärältään. Lehden numero 4/1983 käsitti enää 12 sivua. Lehden päätoimittaja (ja samalla ainoa toimittaja) Matti Bergström kirjoittikin turhautuneena pääkirjoituksessa:

”Olen huomannut rautatieharrastajien pienessä joukossa ilmiön, että me suunnittelemme paljon, innostumme monesta ideasta tulenpalavasti, mutta kun tulee toteuttamisen aika, askerrellaankin jo uuden idean kimpussa eikä vanhan idean toteuttamisesta tule mitään. Tämä on valitettava ilmiö. Vielä valitettavampaa on, että vain muutama jaksaa tuhertaa tehtävänsä kimpussa.”

 

Seuran nousu Resiina-lehden myötä

Vuonna 1984 pohdittiin SRHS:n johtokunnassa SRHS:n ja Resiina-lehden tulevaisuutta. Lehden todettiin olevan ensiarvoisen tärkeä jäsenkuntaa yhdistävänä jäsenlehtenä. Tätä tuki myös seuran teettämä jäsenkysely. Lehti oli tärkeä myös uusien jäsenten hankintaa ajatellen. Resiinan toimittamiseen päätettiin panostaa entistä enemmän. Sen todettiin olevan myös aivan liiaksi kapearaidetoimintaan painottunut. Kirjoittajia ei leveäraiteisista yksinkertaisesti ollut. Ensimmäisenä toimenpiteenä tasapainon edes jonkinmoiseksi saavuttamiseksi päätettiin aloittaa nimimerkki Vislan (Mikko Lumio) pakinoiden uudelleen julkaisu. Ne oli alunperin julkaistu 1970-luvulla Kouvolan Sanomissa, eikä Resiinan lukijakunta niitä juurikaan tuntenut. Samoin päätettiin lehdelle perustaa toimituskunta, jossa molemmilla julkaisijayhdistyksillä olisi tasapuolinen edustus.

Kuin kylmänä suihkuna tuli Matti Bergströmin ilmoitus jättää lehden toimittaminen työkiireiden vuoksi. Onneksi uusi päätoimittaja, Markku Nummelin, löytyi pian seurojen omasta jäsenkunnasta. Lehden taittajaksi saatiin Jorma Attila. Ilmoitusten saamiseksi valittiin molemmista seuroista oma jäsenhankkija, Antti Roivainen MRY:stä ja Kari Salo SRHS:stä. Työ tuottikin varsin pian tulosta.

Kasvavilla mainostuloilla voitiin parantaa lehden ulkoasua ja sisältöä. Lehden logo uudistettiin ja siihen saatiin ensi kertaa myös värisivuja. Markku Nummelin ja Jorma Attila tekivät itseään säästämättä töitä ja tuloksena oli erinomaisen näyttävä jäsenlehti.

SRHS:n jäsenmäärän kasvattamiseksi päätti SRHS:n johtokunta julkaista ylimääräisen numeron 2/1987 VR:n 125-vuotisjuhlan kunniaksi. Tämä ns. Juhla-Resiina käsitti 108 sivua ja siitä otettiin 2000 kappaleen painos. Hanke onnistui taloudellisesti erinomaisesti.

Myös MRY:n jäsenet saivat lehden ilman lisäkuluja. Uusia jäseniä saatiinkin SRHS:aan vuonna 1987 peräti 77. Jäsenmäärä oli vuoden lopussa 224. Jäsenmäärän kasvu on jatkunut tästä eteenpäin joka vuosi, joskaan ei enää näin voimakkaana. Jäsenlisäys on ollut vuosittain 30-50 jäsentä, vuotta 1994 lukuunottamatta. Voidaan sanoa, että Resiina-lehti nosti mukanaan myös SRHS:n.