Pyörästö 4–6–2 tunnetaan nimellä Pacific. Se on varmasti pikajunavetureiden yleisin pyörästötyyppi. Pyörästö otettiin käyttöön 1900-luvun alussa ja saavutti huippunsa 1930-luvulla suunnitelluissa malleissa.
Pohjois-Amerikassa huippu saavutettiin hieman aiemmin ja noin 6800 veturista tunnetuin lienee Pennsylvanian K4-sarja (425 veturia vuosina 1914–1928). Englannissa malli otettiin paria koeveturia lukuun ottamatta käyttöön suhteellisen myöhään. Veturityyppi toisensa jälkeen teki uuden höyryvetureiden nopeusennätyksen: GNR A1 (”Flying Scotsman”) ensimmäisenä yli 160 km/h, LMS:n Princess Coronation 183 km/h ja LNER:n A4 ”Mallard” 203 km/h.
Ranskassa valmistettiin lukuisia suuria sarjoja erittäin tehokkaita 3–4-sylinterisiä kompoundivetureita, joiden tehtävänä oli kiskoa 500–700 tonnin pikajunia samalla 120 km/h perusnopeudella. Koeajoissa saavutetut nopeudet olivat 170–180 km/h. Osan ranskalaisista Pacific-vetureista oli suunnitellut kuuluisa André Chapelon, joka kehitti edelleen Kylälän lietsointa kansainvälisesti tunnetuksi Kylchap-lietsoimeksi.
Saksassa rakennettiin myös suuri joukko erilaisia Pacific-vetureita, mutta siellä suurten nopeuksien ja tehojen sijaan keskityttiin saamaan mahdollisimman käyttövarmoja malleja. Saksalaisista veturisarjojen historiikeista voidaan nähdä, kuinka 01- tai 03-sarjojen vetureilla on ajettu 25 000 – 30 000 km kuukaudessa.
Ruotsissa on ollut vain yksi Pacific-malli (sarja F, 11 veturia 1914–1916). Tukholma–Malmö-välin sähköistyksen jälkeen sarjalle ei löytynyt sopivaa käyttöä ja veturit myytiin Tanskaan 1937. Siellä ne todettiin niin hyviksi, että samaa mallia rakennettiin lisää 25 veturia vuosina 1942–1950 (sarja E). Venäjällä Pacific-malli ei koskaan saanut jalansijaa ja niiden määrä oli hyvin vähäinen. Siellä suosittuja olivat esimerkiksi 2–6–2-pyörästöiset С (S) ja Су (Su) -sarjat.
VR:n P1/Hr1 oli kansainvälisessä vertailussa ulkomitoiltaan suuri, mutta 2-sylinterisenä jäi tehossa monen taakse. Kuitenkin Suomen olosuhteissa sen tulo oli merkittävä lisäys henkilöliikenteen veturikannassa.
The 4–6–2 wheel notation is commonly called a Pacific. These locomotives dominated express passenger train workings in the first half of the 20th century. Pacifics rose to prominence at the beginning of the 20th century and probably reached their zenith in the 1930s.
In North America the best Pacific designs were built somewhat earlier as, even pre-Second World War, heavier types were already being introduced. Probably the best regarded among the approximately 6,800 4–6–2s operated there was the Pennsylvania Railroad K4 class (425 locomotives built 1914–28). In Britain Pacifics came into general use after the First World War but then one class after another attained new speed records: a GNR A1 (Flying Scotsman) ran at 160km/h, an LMS Princess Coronation attained 183km/h and LNER A4 class ‘Mallard’ still holds the official speed record for steam locomotives: 203km/h achieved in 1938.
In France, large numbers of very powerful three or four-cylinder compounds were constructed to haul 500–700t expresses at 120km/h both on the level and on gradients. The highest speeds achieved on tests were in the region of 170km/h. Many of them were designed by the famous engineer André Chapelon, who developed the Finnish Kylälä blast pipe into the justifiably highly regarded Kylchap model.
In Germany, there was also a large number of different Pacifics. They are especially known for their exceptional monthly diagrams (distances of 20–30,000km per month). In Finland the highest monthly kilometres run were in the region of 15–16,000km, with approximately 10–12,000km per month being nearer the long-term average.
Sweden only ever had one Pacific type, its F class, of which 11 were built in 1914–16. After the electrification of the Stockholm–Malmö line, they became superfluous and were sold to Denmark in 1937. There they were considered so successful that 25 new and practically similar engines were built between 1942 and 1950 as DSB class E. The Pacific type was not widespread in Russia or the Soviet Union, where the preference was for heavy 2–6–2s of classes С and Су (S and Su).
The VR 4–6–2s were comparatively large by international standards but as a two-cylinder locomotive lacked the performance and hauling power of many other Pacifics. However, in Finland their arrival on the scene was the precursor for a ‘big power’ era.
