Loaned and hired locomotives 1915–1918 and 1941–1943

Yleistä

Valtionrautatiet on käyttänyt vierasta veturikalustoa liikenteessään poikkeuksellisten olojen aikana. Tällöin liikenteen voimakas kasvu ja käytettävän rataverkon rajoittuminen tai laajentuminen ovat aiheuttaneet tilanteen, jolloin normaalia tarvetta varten mitoitettu vetokalusto on käynyt riittämättömäksi. Mahdollisuudet vuokrata vetureita kotimaan yksityisiltä rautateiltä ovat kuitenkin olleet hyvin rajallisia, ratkaisten lähinnä paikallisia tarpeita.

Ensimmäisen maailmansodan aikana Venäjän yleisvaltakunnalliset intressit vaikuttivat myös Suomen rautateiden  liikennöintiin. Länsimaista kuljetettiin Venäjälle sodan aikana huomattavat määrät raaka-aineita ja sotatarvikkeita Suomen rataverkon kautta. Tämän seurauksena Valtionrautatiet joutui lainaamaan kalustoa sekä kotimaasta että Venäjältä. Vuoden 1918 sodan aikana useat rataosat olivat osittain tai kokonaan poissa käytöstä, liioin osa vetureista ei ollut käytettävissä. Tällöin Valtionrautatiet kunnosti ja otti käyttöönsä myös liikennöimälleen rataverkolle jääneitä yksityisiä vetureita. 

Toisen maailmansodan aikana Valtionrautateillä oli käytössään jonkin aikaa yksi sotasaaliina saatu yksityinen veturi ja vuokrattuna yksi veturi. Suomalaisten sotatoimissa valtaamille alueille jäänyt Neuvostoliiton veturikalusto sekä saksalaisten sotatoimissaan valtaamille alueille jäänyt Neuvostoliiton, Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan veturikalusto, joka toimitettiin Suomeen ja liitettiin kunnostettuna Valtionrautateiden kalustoksi ja joille annettiin uudet sarjamerkki- ja numerotunnukset. Tässä teoksessa omana kokonaisuutenaan on käsitelty suomalaisten Valtiorautateillä liikenteessä ollessaan yksityisissä lainavetureissa säilyivät omistajiensa tunnukset ja numerot. 

Raahen rautatien vuokra- ja lainaveturit vuosina 1915 ja 1918 

Raahen rautatien veturit numerot 1 ja 3 olivat vuokrattuna Valtionrautateille vuonna 1915. Edellinen oli vuokrattuna kahtena kahden kuukauden jaksona. Jälkimmäisen tarkempi vuokra-aika ei ole tiedossa, kirjelmissä esiintyy kuitenkin mainintoja veturin käytöstä Valtionrautateillä. Molemmat veturit olivat sijoitettuna Ouluun ja työsken-
telivät sen lähialueilla.

Vuoden 1918 sodan aikana 29.1.1918–6.2.1918 liikenteen ollessa poikki Raahen rautatiellä olivat veturit 2 ja 3 lainassa Valtionrautateillä vetämässä muun muassa sotilas- ja muonitusjunia Kannuksen ja Oulun välillä. Veturi 1 oli samanlainen kuin vuonna 1926 Raahen rautatien myynnissä Valtionrautateille siirtynyt veturi 2, joka sai Valtionrautateiden sarjamerkin F2 ja numeron 65. Vastaavasti veturi 3 sai Valtionrautateillä vuonna 1926 aluksi sarjamerkin G12 ja myöhemmin Sk5 sekä numeron 67.

Introduction

The SVR/VR resorted to using privately owned locomotives during exceptional circumstances such as a surge in traffic or when the regular motive power fleet was unable to cope due to exceptional circumstances. The possibility of hiring locomotives from Finnish private railways was, however, very limited, only solving local needs.

During the First World War, the imperial interests of Russia also had an effect on Finnish rail traffic. Substantial quantities the raw materials and military equipment needed by Russia from the Allies were transported via the Finnish railway system. To cope, the SVR had to borrow some extra motive power, some from within Finland itself, the rest from Russia. Because a number of lines were partially or completely out of use during the Finnish Civil War (January–May 1918), numerous locomotives were unavailable as it was impossible to move them between areas controlled by the Reds and the Whites, and thus the SVR maintained and operated privately owned locomotives that had remained on the national system.

For a period during the Second World War, the VR operated two privately owned locomotives, one being war booty, the other hired. Abandoned Soviet locomotives within Finnish occupied territory, together with others seized during the German military rule of the Soviet Union, Estonia, Latvia, Lithuania and Poland, supplemented the motive power fleet of the VR after overhaul. Their reclassification and renumbering is treated from the page 399. All privately owned locomotives on loan to the VR retained their original
classification and number.

Raahe Railway locomotives hired or borrowed in 1915 AND 1918

Raahe Railway sources state that the SVR hired its no. 1 (twice) and no. 3 (once) in 1915. 2–4–2T no. 1 was on hire for two two-month periods but the actual period of use of 2–6–0  no. 3 is unknown as the SVR monthly statistics make no mention of this engine. One or both of these locos were based at Oulu for work in the vicinity.

The SVR borrowed 2–4–2T no. 2 and 2–6–0 no. 3 from the Raahe Railway when the latter line was severed from 29 January to 6 February 1918. The duties of these two engines included troop and supply trains between Kannus and Oulu. No. 1 was identical to no. 2, which was added to the VR roster following the acquisition of the Raahe Railway in 1926, becoming F2 class no. 65. Similarly, when no. 3 was acquired by the VR in 1926, it was classified G12 (later Sk5) and numbered 67.

Venäläiset lainaveturit vuosina 1917–1918

Venäjän sotilasviranomaiset huolestuivat siitä, että Suomen rautatiet eivät selviäisi kasvaneesta kauttakulkuliikenteestä Torniosta Pietariin. Sotaa käyvälle Venäjälle elintärkeän liikenteen hoitamiseksi tehtiin Valtionrautateiden ja Nikolain rautatien kesken 14.1.1917 sopimus 20 höyryveturin lainaamisesta Suomeen. Veturit luovutettiin useassa erässä Pietarissa 23.2.1917–10.3.1917. Tarjotut veturit olivat erittäin huonokuntoisia, minkä takia suomalaiset vastaanottajat hyväksyivät vain 18 veturia. Veturit olivat O-sarjan (ОВ, ОД, ОК) tenderivetureita, jotka olivat tänä aikana sikäläisten rautateiden tavaraliikennevetureiden perustyyppejä. Ne olivat alkuaan lähtöisin useilta Venäjän rautateiltä, mutta Nikolain rautatie hoiti luovutukset. Vetureiden huonokuntoisuuden takia niiden vastaanotossa oli ongelmia neuvoteltaessa luovutusta hoitaneen tahon kanssa.

Suomessa lainaveturit sijoitettiin aluksi seuraavasti: Viipuriin 11 veturia, Kouvolaan kaksi, Riihimäelle yksi ja Pietariin neljä veturia, yhteensä 18. Yksi vetureista siirrettiin myöhemmin Viipurista Riihimäelle. Veturit liikennöivät rataosilla Helsinki–Viipuri–Pietari sekä vähäisessä määrin myös rataosilla Riihimäki–Tampere ja Toijala–Turku. Niitä käytettiin pääasiassa tavarajunissa ja vaihtotöissä. Noin kahden kuukauden käyttöaikana ne olivat liikenteessä yhteensä 374 päivää. Korjauksissa kului 465 päivää ja korjausta odoteltaessa tai korjauskelvottomana meni 250 päivää. Vetureilla ajettiin käyttöpäivinä keskimäärin 134 km/pv, joka on noin 13 km/pv vähemmän kuin Valtionrautateiden omien vetureiden keskimääräinen ajomatka vastaavana ajanjaksona. Veturit palautettiin Venäjälle kesäkuussa 1917 (12 veturia) ja niiden merkitys Suomen rautatieliikenteelle jäi vähäiseksi.

Russian locomotives borrowed in 1917–1918

The Russian military authorities were much concerned that the Finnish railways would not be able to cope with the increasing Tornio–St Petersburg transit traffic. As this was vital to Russia’s war effort, an agreement was signed between the SVR and the Nicholas Railway on 14 January 1917 for twenty steam engines to be sent on loan to Finland. They were handed over in several batches at St Petersburg between 23 February and 10 March 1917; however, because the engines offered were in a very poor condition, the Finns only accepted eighteen of them. The loaned locomotives comprised O class 0–8–0s, a standard Russian freight type built between 1891 and 1908. Although the engines originated from various Russian railways, it was the Nicholas Railway that supervised the deliveries. The poor condition of these locomotives led to considerable disputes between the Finns and the Russians.

Rauman rautatien vuokraveturit vuonna 1918

Rauman rautatien veturit 1, 5 ja 7 olivat Valtionrautateiden käytössä vuoden 1918 sodan aikana. Valtionrautatiet kunnosti käyttöönsä sellaiset yksityisrautateiden veturit, jotka olivat jääneet sen liikennöimälle rataverkon osalle. Valtionrautatiet korjasi veturit ja maksoi jälkikäteen käyttöajalta vuokran. Veturi 1 jäi rataosalle Tampere–Pori räjäytetyn Pahankosken sillan länsipuolelle ja veturit 5 ja 7 sen itäpuolelle. Veturit sijoitettiin Tampereelle. Veturia 1 käytettiin osuuksilla Pahankosken silta–Rauma ja Peipohja–Pori. Vetureita numero 5 ja 7 käytettiin osuudella Tampere–Pahankosken silta.

Lainassa olleet Rauman rautatien veturit saivat rautatien myynnin yhteydessä vuonna 1950 Valtionrautatiellä seuraavat sarjamerkit ja numerot: veturi 1 sarjamerkin Sk2 mutta ei numeroa, veturi 5 sarjamerkin Sk5 ja numeron 66 sekä veturi 7 sarjamerkin Vk5 ja numeron 72.

Rauma Railway locomotives borrowed in 1918

The SVR employed Rauma Railway locomotives nos. 1, 5 and 7 during the period of hostilities in 1918, overhauling and using them, paying the rental fee afterwards for the appropriate period. The destruction of Pahankoski bridge led to no. 1 being stranded on its western side whilst nos. 5 and 7 remaining on the eastern side were allocated to Tampere loco shed. No. 1 then worked between the bridge and Rauma, as well as between Peipohja and Pori with nos. 5 and 7 working the Tampere–Pahankoski bridge section.

These borrowed engines were later taken over by the VR in 1950 with the absorption of the Rauma Railway. No. 1 was then classified Sk2 but was never used or renumbered by the VR; no. 5 became class Sk5 no. 66 and no. 7 class Vk5 no. 72.

Enso-Gutzeit Oy:n lainaveturi vuosina 1941–1942

Suomalaisten valtaamalle sotatoimialueelle Pitkärantaan jäi vuonna 1941 entinen Enso-Gutzeit Oy:n veturi 6 liikennekelpoisessa kunnossa. Se oli talvisodan jälkeen Enson tehtaiden yhteydessä luovutettu Neuvostoliittoon. Valtionrautateiden G9 (Sk2) -sarjan veturi 361 oli myyty Enso-Gutzeitille Ensoon vuonna 1937. Sille suoritettiin korjaus Vaasan konepajassa ja se sijoitettiin käyttöön Joensuuhun marraskuussa 1941. Sotilashallintoviranomaiset luovuttivat veturin takaisin yhtiölle suorittaessaan Enso-Gutzeit Oy:n Enson tehtaiden palautusselvitystä alkuvuonna 1942. Valtionrautatiet luovutti veturin Ensoon huhtikuussa 1942.

A. Ahlström Oy:n vuokraveturi vuosina 1942–1943

Valtionrautatiet vuokrasi 28.1.1942 käyttöönsä A. Ahlström Oy:n Varkauden tehtailta yhtiölle vuonna 1926 myydyn E1-sarjan veturin numero 74. Se sijoitettiin Pieksämäelle ja sitä käytettiin pääasiassa valokaasuvaunujen siirtoihin ja -päivystykseen ratapiha-alueella. Valtionrautatiet vuokrasi veturin edelleen Oy Vuoksenniska Ab:n käyttöön 10.8.1942–12.1.1943 väliseksi ajaksi. Se palautettiin takaisin Valtionrautateille oikean puoleinen kehys katkenneena. Veturi jäi seisomaan. Kuopion konepajassa 6.3.1943–10.4.1943 suoritetun täyskorjauksen jälkeen se luovutettiin takaisin omistajalleen.

Locomotive borrowed from Enso-Gutzeit Oy in 1941–42

Enso-Gutzeit Oy no. 6 was a G9 class, which had been sold by the VR as its no. 361 to Enso-Gutzeit of Enso in 1937. This 2–6–0, along with the Enso factory, was surrendered to the Soviet Union following the Finnish Winter War. When Pitkäranta was captured in 1941, no. 6 was found, in full working order, left behind in Finnish occupied territory. It was overhauled at Vaasa works before being allocated to Joensuu in November 1941. The military authorities returned the locomotive to Enso-Gutzeit Oy when the factory was recommissioned in 1942, the VR delivering the engine to Enso in April 1942.

Locomotive rented from A. Ahlström Oy in 1942–43

On 28 January 1942, the VR hired its former E1 class no. 74 from the A. Ahlström Oy paper mill in Varkaus, a Baldwin 2–6–2T it had sold to the mill in 1926. It was based at Pieksämäki mainly for shunting gas cylinder wagons around the railway yards. The VR sub-hired the engine to Oy Vuoksenniska Ab from 10 August 1942 to 12 January 1943. It was returned to the VR with a cracked right-hand frame. Following a major overhaul at the Kuopio workshops between 6 March and 10 April 1943, it was restored to its original owners.