A4-vetureiden erikoisuus oli suuri valonheittäjä savutorven edessä sekä muusta suomalaisesta veturikalustosta poikkeava väritys runsaine koristeviivoineen.
The huge headlight in front of the balloon stack and the abundance of ornate lining, in comparison to other Finnish locomotive stock, were distinctive features of the A4 class 4–4–0s.
A4-sarjan veturilla 64 oli yksityisradan aikana nimi ”HANGÖ”. VR ei näitä nimiä käyttänyt, vaan antoi vetureille numerot 101–109, jotka olivat käytössä 1875–87. Tämän jälkeen käytettiin numeroita 63–71. Nro 64 oli aikaisemmalta numeroltaan 102. Kuva on vuosisadan alusta.
In private ownership no. 64 (formerly no. 102) was originally named HANGÖ. The VR replaced the loco names with the numbers 101–109 from 1875 to 1887 and 63–71 afterwards.
A4-veturi nro 66 Hangon asemalla.
A4 class 4–4–0 no. 66 at Hanko.
A4-sarjan erikoinen maalaus säilyi koko vetureiden käyttöiän ajan, mutta tenderissä ollut teksti ylimaalattiin vetureiden siirtyessä SVR:lle. Myös nimikilvet hytin sivuilta poistettiin.
This ornate livery remained on the A4 engines throughout their working life. The only difference after their being taken over by SVR was the removal of the tender lettering and the cab name plates.
Kuvassa A4 on lähes alkuperäisessä asussaan. Ainoastaan hytin nimikilven tilalle on tullut SVR:n numero.
This class A4 4–4–0 is portrayed in near original appearance, except for the SVR number in the place of cab side nameplates.
Vuonna 1875 valtio osti yksityisen Hanko–Hyvinkää-rautatien. Kaupassa Suomen Valtion Rautateille siirtyi 13 veturia, joista yhdeksän oli Baldwinin Yhdysvalloissa vuosina 1872–73 valmistamaa ”villin lännen” -tyylistä veturia. Hangon rautatiellä ollessaan vetureilla oli nimet, jotka Valtionrautateillä poistettiin ja korvattiin numeroilla 101–109. Ne muutettiin numeroiksi 63–71 vuoden 1887 lopussa.
Rakenteeltaan veturit poikkesivat huomattavasti muista vastaavan ikäisistä Suomessa käytetyistä vetureista. Niissä oli amerikkalaisen rakennustavan mukainen kankikehys ja tenderi oli varustettu kahdella kaksiakselisella telillä. Ulkonäkönsä koristeellisuudessa veturisarja oli maassamme ainutkertainen. Huomio kiinnittyy suureen etulyhtyyn ja runsaaseen messinkikoristeluun. Kattila oli varustettu kahdella höyrykuvulla ja niiden väliin oli sijoitettu hiekkakupu.
Etumaisesta höyrykuvusta otettiin käyttöhöyry sylintereihin ja takimmaisesta muille veturin laitteille. Kaikki kolme kupua olivat koristeellisempaa mallia kuin suomalaisissa vetureissa yleensä. Kattilassa oli alun perin kuparinen tulipesä ja messinkiset tuliputket. Myöhemmin osaan kattiloista vaihdettiin teräksiset tulipesät ja tuliputket. Sylintereissä oli Stephensonin sisäpuoliset luistikoneistot ja tasoluistit. Valtionrautateille tullessaan veturit olivat halkolämmitteisiä. Veturit 63, 66 ja 70 olivat hiililämmitteisiä vuosina 1908–10.
Rakenteesta mainittakoon vielä, että veturit oli varustettu sekä imurilla että syöttövesipumpulla, joka sai liikkeensä ristikappaleesta. Imuri oli poikkeuksellisen suurikokoinen ja sijaitsi hytin lattian alla. Vetureissa oli erikoinen tuhkalaatikko: polttoaine ei palanut arinalla vaan tuhkalaatikon pohjalla olleessa valurautaisessa astiassa. Vetureihin asennettiin junan höyrylämmityslaitteet 1900-luvun alkuvuosina. A4-vetureissa oli aluksi vain tenderin pyöriin vaikuttava ruuvijarru, mutta 1880-luvulla vetureihin asennettiin höyryjarru.
Vuoteen 1910 saakka kaikki veturit oli sijoitettu alkuperäiselle rataosalleen, jolla ne toimivat kaikissa tehtävissä. Ainoana poikkeuksena oli nro 68, jota käytettiin Hyvinkään ja Helsingin välisen sekajunaparin vetoon vuosina 1891–92. Veturi 67 tuhoutui yhteentörmäyksessä Korven aseman lähellä Rajamäen ja Nummelan välillä 26.6.1901 ja syyskuussa siitä tuli ensimmäinen Valtionrautateiden hylkäämä veturi. Vetureita 63, 68 ja 70 käytettiin Suupohjan radan rakennustyömaalla. Veturit 63–66 ja 68–70 poistettiin liikenteestä 1909–14 ja hylättiin vuosina 1910–15. Veturia 71 käytettiin loppuvuosinaan vaunujen lämmitykseen Pietarissa ja se hylättiin 1918.
When the state purchased the private Hanko–Hyvinkää Railway in 1875, the SVR took possession of nine American type simple expansion locomotives built by Baldwin of the USA in 1872–73. During private railway ownership these were named but the SVR removed the nameplates, numbering them 101–109 instead. In 1885 they were classified A4 and renumbered 63–71 in late 1887.
These engines differed considerably from other classes in Finland. Typical of American practice, the A4 had bar frames and a tender with two four-wheel bogies. The external decorative finish was also unique with ornamental brass work in abundance and a prominent large front headlamp. Two steam domes, with a sand dome between, were mounted on the boiler. Working steam was supplied from the front dome to the cylinders, the rear dome supplying other locomotive equipment. All three domes were far more elaborate in style than those normally used in Finland. Originally the boiler had a copper firebox and brass tubes, but some engines later received a replacement boiler with a steel firebox and tubes. Stephenson inside valve gear and slide valves were used for the cylinders. The class continued as wood burners under the ownership of the SVR but nos. 63, 66 and 70 were coal fired between 1908 and 1910.
A special feature was the use of both an injector and a water feed pump, the latter being worked by a crosspiece. The injector was exceptionally large and was located below the footplate. The ashpan was also extraordinary because fuel was burnt in a cast iron hopper in its bottom instead of in a fire grate. Train steam heating equipment was later installed, but not until the early 20th century. A screw brake in the tender was the only form of engine braking until a steam brake was fitted in the 1880s.
The A4 class locomotives, handling all types of duties, remained on the railway for which they were intended until 1910. The exception was no. 67 which, following an accident near Korpi station in 1907, became the first engine owned by the SVR to be scrapped. After 1910, these 4–4–0s became standby engines at Hyvinkää, Hanko and Mustio depots, but nos. 63, 68 and 70 were used in 1911 for the construction work of the Seinäjoki to Kaskinen line and its Kristiinankaupunki branch. The class was withdrawn between 1910 and 1918, with no. 71 surviving the longest providing carriage heating at Lahti, Helsinki and St Petersburg.
