Rautatieliikenteen vilkastuessa 1930-luvun loppupuolella K3–K4/Tv1–Tv2-vetureiden suorituskyky ei vastannut kasvavia vaatimuksia eikä niiden rakenne sallinut tavarajunien nopeuksien nostamista. Ensimmäisten P1/Hr1-vetureiden valmistuttua alettiin suunnitella saman kokoista tavaraliikenteeseen tarkoitettua veturia. Ensimmäinen veturi valmistui Tampellan konepajassa vuonna 1940. Sille annettiin numero 1030 ja sarjamerkki R1, joka kahden vuoden kuluttua muutettiin Tr1:ksi. Raaka-ainevaikeuksista huolimatta Tampella valmisti sota-aikana 13 veturia, numerot 1030–1042. Sarjaa hankittiin 1950-luvulla lisää 54 veturia; Tampella valmisti numerot 1043–1054 ja 1089–1096, Lokomo numerot 1055–1060 ja 1081–1088 sekä länsisaksalainen Jung numerot 1061–1080. Tr1-vetureita oli siten yhteensä 67. Näistä 1096 oli viimeinen Valtionrautateille toimitettu höyryveturi.
R1/Tr1-sarjan pyörästössä oli johtoakseli, joka yhdessä ensimmäisen vetoakselin kanssa muodosti Krauss-Helmholtzin telin, neljä vetoakselia ja Adamsin laahusteli. Veturi oli kaksoiskoneistoinen tulistinveturi, jossa oli kankikehys, Walschaertin luistikoneistot ja mäntäluistit. Tr1:ssä käytettiin paljon samoja osia kuin Hr1:ssä. Samanlainen kattila, hytti ja tenderi tekivät siitä ulkoisesti Hr1:n kaltaisen pyörästöä lukuun ottamatta. Pitkästä valmistusajanjaksosta johtuen Tr1-vetureissa oli huomattavia keskinäisiäkin eroja. Alkusarjan numeroissa 1030–1048 ei ollut lainkaan karja-auraa ja numeroissa 1043–1048 taas oli muita suurempi valonheitin. Veturissa 1057 oli viimeksi samanlainen rei’itetystä levystä tehty karja-aura kuin Hr1 1000–1011:ssäkin. Veturit varustettiin normaalilla junajarrulla ja veturiin vaikuttavalla suoratoimijarrulla. Niissä oli Friedmannin tuorehöyry- ja poistohöyryimurit.
Vetureissa 1049–1060 oli valmistuessaan Müllerin paineentasausmäntäluistit, kuten kaikissa myöhemmissäkin Tr1:issä sekä tenderin pyöräkerroissa roiskevoidellut Athermos-liukulaakerit. Saksalainen Jung suunnitteli ja kehitti veturin valmistustekniikkaa. Veturit 1061–1080 valmistettiin käyttäen aiempaa enemmän hitsaustekniikkaa ja tenderin pyörästö vierintälaakeroitiin. Muita sarjaan tuotuja parannuksia olivat etuikkunoiden varustaminen lämmitettävillä laseilla sekä ikkunanpesijöillä ja -pyyhkijöillä.
Vetureiden 1093–1096 vetoakselit, laahusakseli sekä kampikoneisto olivat vierintälaakeroidut. Näissä neljässä veturissa oli pienemmät Witte-tyyppiset savunnostolevyt aiemmin sarjassa käytettyjen Wagner-tyyppisten savunnostolevyjen sijasta. Kaikki Tr1:t varustettiin eri toimittajien sähkövalaistuslaitteilla. Koko sarja valmistui hiililämmitteiseksi.
Veturit 1030–1042 muutettiin tulistinvetureiden luisteissa ja sylintereissä käytetyn tulistajaöljyn hankintavaikeuksien takia märkähöyryvetureiksi muutaman kuukauden ajaksi vuodenvaihteessa 1944–45 ja ne olivat halkolämmitteisiä kahtena eri ajanjaksona vuosina 1945–48 ja 1949–50. Vetureihin 1030–1054 asennettiin Müllerin paineentasausmäntäluistit vuosina 1956–57. Vanhempiin tendereihin vaihdettiin aluksi Athermos-liukulaakereita ja myöhemmin vierintälaakereita.
Veturit 1030–1042 sijoitettiin koeajojen jälkeen Riihimäelle, josta ne siirrettiin 1940-luvulla Kouvolaan. Näistä 1030–1034 siirrettiin 1950-luvulla Pieksämäelle ja 1035–1042 Tampereelle, Helsinkiin ja Seinäjoelle sekä lopulta Pieksämäelle 1960-luvulla. Veturit 1043–1048 sijoitettiin aluksi Riihimäelle, josta ne siirrettiin Helsinkiin. Veturit 1049–1060 sijoitettiin Helsinkiin. Osa vetureista siirrettiin 1960-luvulla Seinäjoelle. Veturit 1061–1080 sijoitettiin aluksi Kouvolaan. Sittemmin 1960-luvulla siirrettiin 1072–1080 Riihimäelle, 1061–1064 Seinäjoelle, 1065–1067 Joensuuhun ja 1068–1071 Ouluun. Riihimäellä olleet veturit siirrettiin 1970-luvun alussa numeroita 1078–1080 lukuun ottamatta Ouluun. Sarjan uusimmat, 1081–1096, sijoitettiin aluksi Tampereelle ja muutaman vuoden kuluttua Kouvolaan, osin lyhytaikaisesti Pieksämäelle.
Tr1-veturi korvasi Tv1- ja Tv2-sarjat pääratojen tavarajunissa. Tr1:illä hoidettiin valtaosa raskaasta tavaraliikenteestä Etelä- ja Keski-Suomessa vuosina 1950–65. Kevyt kiskotus rajoitti sarjan käyttöaluetta 1960-luvulle saakka. Raskaan kiskotuksen ja dieselvetovoiman lisääntyessä Tr1-vetureita siirrettiin pohjoisemmille varikoille. Sarjaa käytettiin myös hitaimmissa pikajunavuoroissa, kiitotavarajunissa sekä raskaissa henkilöjunissa, joihin se soveltui hyvin suhteellisen suuren nopeutensa ansiosta. Täysin vierintälaakeroituja Tr1-vetureita käytettiin vielä 1960-luvun lopulla säännöllisesti erikoispyhien ylimääräisissä pikajunissa. Sarja poistettiin liikenteestä vuosina 1971–75 ja varastoitiin kriisivarastoihin niiden lopettamiseen saakka.