Samalla kun skotlantilaiselta Dübsiltä tilattiin G4-vetureita, siltä tilattiin myös viisi raskaampaa G3-tyyppistä veturia. Ne saivat valmistuessaan 1894 numerot 191–195 ja sarjatunnuksen G5. Vuonna 1942 tehdyssä sarjamerkkiuudistuksessa jäljellä olleet G5-veturit yhdistettiin sarjojen G3, G10 ja G11 kanssa sarjaan Sk3.
G5 oli G3:n kaltainen, eli sarjan veturit olivat yhdyskoneistoisia ja ne oli varustettu märkähöyrykattilalla. Niissä oli Stephensonin sisäpuoliset luistikoneistot ja tasoluistit. Veturit oli varustettu yksiakselisella johtotelillä ja kolmella vetoakselilla. Tenderi oli kolmiakselinen. Kaikki G5-veturit valmistuivat halkolämmitteisiksi. Myöhemmin ne olivat toistuvasti muutettuina hiililämmitteisiksi, usein edelleenkin halkosavutorvella varustettuina. Veturit valmistuivat öljyvalaistuslaitteilla varustettuina. Niissä oli aluksi Winterthurin käynnistysventtiili, joka myöhemmin korvattiin Dultzin käynnistys- ja vaihtoventtiilillä. Kaasuvalaistus asennettiin vuosina 1902–06.
G5-vetureita käytettiin aluksi pääasiassa tavaraliikenteessä, myöhemmin jonkin verran myös seka- ja henkilöjunissa. K3–K5-veturit syrjäyttivät G5:t tavarajunista ja ne siirrettiin vähitellen järjestely- ja työjuniin sekä vaihtotyöhön.
Veturit 191–195 sijoitettiin aluksi Viipuriin. Sieltä ne siirrettiin 1920-luvulla Kouvolaan ja talvisodan aikana Ouluun.
Suomessa olleilla saksalaisilla joukoilla oli vuonna 1918 käytössään panssaroidut veturit 191 ja (G10) 336. Ne jäivät Suomen Puolustusvoimille saksalaisten joukkojen poistuttua maasta ja palautettiin takaisin Valtionrautateille vuonna 1921. Veturi 191 hylättiin 1941 Kuopion pommituksessa vaurioituneena. Loput neljä hylättiin vuosina 1955 ja 1958.
As well as the light 2–6–0s of class G4, Dübs received an order for five heavier G3 type Moguls. Delivered in 1894, they were numbered 191–195 and classified G5. The technical differences were so minimal that four classes G3, G5, G10 and G11 were amalgamated into the Sk3 class in the 1942 reclassification scheme.
Class G5 resembled class G3, being compound engines equipped with saturated steam boilers. They had Stephenson inside valve gear with channel-type balanced slide valves. A two-wheel leading truck was followed by three sets of driving wheels. The locomotives had tenders with six wheels. All the G5s were built as wood burners; the original oil lamps were later replaced with carbide gas lighting. In their later careers, they were often converted for coal for longer or shorter periods. It should be noted that in Finland the fitting of a spark arresting chimney is no evidence of the loco being a wood burner. Winterthur starting valves were initially fitted but SVR began to replace these with Dultz starting valves mainly in the 1920s.
Originally these engines were normally used on freight duties but they later took a share of passenger and mixed-train turns as well. Classes K3–K5 ousted them from their original goods workings and afterwards they were used on shunting and permanent way duties.
Nos. 191–195 were first allocated to Viipuri but transfers took them to Kouvola in the 1920s and to Oulu at the time of the Winter War.
During the Civil War German military forces in Finland availed themselves of armour plated nos. 191 and (G10) 336; both engines came to the Finnish Army after the German troops had left the country. These engines were returned to the SVR in 1921. No. 191 was wrecked by aerial bombing at Kuopio in 1940 and was withdrawn as beyond repair. The other four were withdrawn in 1955 and 1958.