Valtion ostaessa yksityisen Hangon–Hyvinkään rautatien vuonna 1875 siirtyivät kyseisen rautatien veturit Suomen Valtion Rautateille. Kahdella niistä oli pyörästö 0–6–0, mutta muista SVR:n vastaavista vetureista poiketen niissä oli kehyksen ulkopuoliset sylinterit. Saksalainen veturitehdas Schwartzkopff oli valmistanut ne Kiovan–Brestin rautatielle vuonna 1872 ja niille oli annettu kyseisen rautatien numerot 151 ja 152 (koko sarja siellä olisi ollut 61 veturia, numerot 131–191).

Kaksi tällaista ja kaksi henkilöliikenneveturia (ks. D1, s. 122) lähetettiin kuitenkin Suomen suuriruhtinaskuntaan Hangon–Hyvinkään rautatielle. Hangon–Hyvinkään rautatiellä näillä kahdella oli nimet ”ANTOINETTE” ja ”HELSINGFORS”. Ne korvattiin 1875 Valtionrautateillä aluksi numeroilla 247 ja 248, jotka olivat tehtaan valmistusnumerot. Numerot muutettiin vielä samana vuonna numeroiksi 112 ja 113 sekä edelleen vuonna 1887 numeroiksi 74 ja 75.

Vetureissa oli kolme vetoakselia, kaksoiskoneisto, märkähöyrykattila, levykehys ja kehyksen ulkopuoliset sylinterit. Vetureilla oli sen aikaisille venäläisille vetureille tyypillinen ulkomuoto: kattila oli sijoitettu matalalle ja höyrykupu oli kattilan etuosassa heti savutorven takana. Vetureiden käyntisillat oli venäläiseen tapaan varustettu kaiteilla. Pyörästön kiinteä pituus oli erittäin pieni koko pyörästön sijaitessa tulipesän etupuolella (”long-boiler” -tyyppi).

Kahdessa etumaisessa vetoakselissa oli tasausvivulla yhdistetty lehtijousitus ja ja takimmainen vetopyörästö jousitettu poikittaisella lehtijousella. Kehyksen ulkopuoliset sylinterit yhdessä lyhyen pyörästön kanssa saivat aikaan luikertelevan kulun, joka puolestaan rikkoi sen aikaista kevyesti rakennettua rataa. Tämän ominaisuutensa vuoksi vetureita kutsuttiin ”murtajiksi”. Painoltaan C3-veturit olivat selvästi muita Suomen Valtion Rautateiden sen aikaisia tavaraliikennevetureita raskaampia. Tenderi oli kolmiakselinen.

Valtionrautateillä C3-sarja toimi halkolämmitteisenä käytön jäädessä vähäiseksi kevytrakenteisille radoille sopimattomien kulkuominaisuuksien vuoksi. Ne olivat kokonaan poissa käytöstä varastoituina Mustiolla vuosina 1875–76, mistä toinen vietiin Hankoon ja toinen Hyvinkäälle 1877. Molemmat olivat 1881–85 varastoituina Hyvinkäällä ja vuonna 1886 Hangossa. Veturit olivat Suomen Valtion Rautateillä sijoitettuina alkuperäiselle rataosalleen. Ne myytiin Venäjälle Lounaiselle Rautatielle vuonna 1893.

Two freight locomotives, built by Schwartzkopff of Germany in 1872, were taken over by the SVR when the private Hanko–Hyvinkää Railway was absorbed in 1875. Originally these engines had been ordered from Schwartzkopff in 1871 as nos. 151–152 of the Kiev–Brest Railway in Russia (the complete series was nos. 131–191) but the order for these two locos was diverted in 1872 and they went to the Hanko–Hyvinkää Railway instead. There they were named ANTOINETTE and HELSINGFORS but the SVR numbered them 247–248 on the basis of their works numbers; they were renumbered as 112–113 in 1875 and again as 74–75 in 1887. They were classified C3 in 1885.

These six-coupled simple expansion locomotives had plate frames, two outside cylinders and a six-wheel tender. Their external appearance was typical of contemporary Russian engines with the boiler mounted low on the frame and the dome mounted well to the fore, immediately behind the chimney. A ship’s handrail surrounded the running plate. The length of the rigid wheelbase was short, situated forward of the fire grate. Suspension above the two front driving axles was effected by laminated springs linked by a rocker arm while the rear axle suspension had helical springs. The C3 class was heavier than all types used previously by the SVR.

The combination of outside cylinders and the forward position of the rigid wheelbase caused a swaying motion, which in turn caused breakages to the light rail employed at that time, a notoriety that led to the C3s being known as the ‘breakers’.

Both C3 class engines were seldom used on account of their poor riding qualities and were stored in the years 1875–76, 1881–85 and 1887–93. The SVR retained them on the Hyvinkää–Hanko line. They were stored at Mustio between 1875 and 1876 but one went to Hanko and the other to Hyvinkää in 1877. Both were stored at Hyvinkää in 1881–85 and at Hanko from 1886. They then worked low mileages until being sold to the South Western Railway in Russia in 1893 (of which the Kiev–Brest Railway was a constituent part).